Yritystapahtumien kuvaus
Messut, yritysjuhlat, lanseeraustilaisuudet sekä muut yrityksesi juhlat ja tapahtumat kannattaa aina tallentaa myös kuviksi, joita voidaan hyödyntää markkinoinnissa sekä työnantajamielikuvan vahvistamisessa.
Kuvaajana taidan myös niin asiakkaiden kuin henkilökunnan kanssa jutustelun ja ymmärrän, että minut saatetaan mieltää yrityksen työntekijäksi asiakkaiden silmissä ja osaan tarvittaessa ohjailla kuvauksen lomassa asiakkaan oikean yrityksen henkilön käsiin, jossa hän saa tarvitsemansa palvelun. Pukeudun myös aina siististi, tapahtumaan sopivalla tavalla ja taidan jutustelun myös sujuvasti englanniksi, mikäli kyseessä on kansainvälinen tapahtuma.
Oman myynti- ja markkinointitaustani ansiosta, ajattelen kuvat aina myyvästi ja mahdollisemman sisällökkäiksi markkinoinnin eri tarpeita ajatellen. Innostan ihmisiä myös rentoihin ryhmäkuviin ja varmistan aina, että jokainen kuvattava näyttää mahdollisimman edustavalta kuvissa, jolloin se saattaa innostaa vieraita julkaisemaan kuvia tapahtumasta myös somessa, mikäli kuvat ovat tarkoitettu yleiseen jakoon osallistujille.
Kuvaan yritystapahtumia ja messuja ympäri Suomen sekä Euroopassa ja räätälöin mielelläni juuri teille sopivan tarjouksen. Lisäksi kauttani saa myös someen sopivien lyhytvideoiden kuvaamista Jabella Oy:n tuottamana.
Hinnasto
250€ + alv per tunti - min. 3h kuvaus
Sisältäen kaikki kuvatiedostot editoituina.
( yksityiskohtien editointi, kuten ihovirheiden korjaus yms. erillisellä hinnoittelulla )
Ota yhteyttä
Psst. Mikäli et saa vastausta 24h sisällä, tarkista roskapostisi!