en-Miten pukeutua kuvauksiin?

07/01/2022

Kuvaus on monesti jopa hieman jännittävä kokemus ja moni stressaakin, mitä pukea kuvauksiin päälleen. Annan mielelläni aina myös tapauskohtaisesti vinkkejä ja suosituksia kuvausvaatteiden valintaan, mutta alle keräsin hieman yleisiä juttuja, mitä pukeutumisen suhteen kannattaa huomioida tullessaan kuvauksiin.

Tärkeintä on kuitenkin aina se, että tunnet olosi mukavaksi, hyväksi ja kauniiksi kyseisissä vaatteissa, eli älä myöskään ota liikaa paineita siitä, vastaako asusi vinkkejäni. Ja muista, että voit aina kysäistä minulta, jos jokin vaatevalinnoissa painaa mieltäsi.

Muutama ajatus väreistä

Oma kuvaustyylini on hyvin vaalea ja pehmeä. Niimpä myös vaaleat sävyt vaatetuksessa korostavat yhtenäistä tyyliä kuvissa ja varsinkin jos toiveenasi on juuri mahdollisimman keveät, vaaleat kuvat kokonaisuudessaan, niin tällöin myös vaatetuksen olisi hyvä olla vaalea.

Tähän vaaleaan tyyliin sopivat valkoisen lisäksi niin ihanat vaaleansiniset, vaaleanpunaiset, vaaleat harmaat, beiget kuin muutkin vaaleat sävyt. Kankaiden erilaiset tekstuurit luovat myös kauniita yksityiskohtia kuviin, valitse siis mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi ihanan rouheaa pellavaa, pörröisen pehmeää villaa tai kiiltävän sileää silkkiä.

Asukokonaisuus olisi kokonaisuudessaan hyvä olla mahdollisimman rauhallinen, niin, että siinä olisi mahdollisimman vähän erilaisia kuvioita, varsinkin kovin kirjavia.

Jos kyseessä on kuitenkin yrityskuvaukset, joissa toiveena on tuoda kuviin hieman enemmän bisnestyyliä ja tietynlaista vakavuutta, voi mukaan valita esimerkiksi mustaa, tummansinistä tai tummanharmaata tuomaan kontrastia niin asuun kuin kuviinkin. Varsinkin, jos kuvaamme bisnes-ympäristössä, esimerkiksi toimistossa, asussa olisi hyvä olla joitakin tällaisia tummia elementtejä. Yrityskuvissa asulla voidaan myös viestiä, haluammeko olla tarkasti huoliteltuja, rentoja vai ehkä astetta luovempia.

Jos kuviin on tulossa kanssamme muitakin, esimerkiksi perhekuvissa tai yrityksen ryhmäkuvissa, vaatetuksen yhteensopivuus on myös hyvä miettiä. Tarkoitus ei missään nimessä ole pukeutua identtisiin asuihin, vaan enemmänkin pointtina on se, että yhdellä ei ole päällä kirkkaan vihreää, kolmannella kokomustaa ja neljännellä hempeää kukkamekkoa. Myös asujen tyyli on hyvä miettiä yhteen, jotta kokonaisuudesta tulee mahdollisimman yhtenäinen, rauhallinen ja tyylikäs.


Vaatteiden istuvuus ja yksityiskohdat

Valitse mukaan vaatteita, jotka tuntuvat hyvältä päällä, sellaisia, jotka eivät ole liian tiukkoja tai paljasta jotakin sellaista, josta et ole täysin itsevarma. Kun vaatteesi ovat sellaiset, joissa tunnet olosi hyväksi ja varmaksi, se näkyy myös kasvoillasi ja helpottaa rentoutumista ja heittäytymistä kuvaustilanteessa. 

Perhekuvissa ihania ovat esimerkiksi kauniit, liehuvat mekot tai housut, rennot chino-tyyliset housut tai jopa farkut riippuen tyylistänne. Rennot kauluspaidat ovat aina myös tyylikäs valinta kesäisiin perhekuviin ja talvisin voidaan valita pehmeät neuleet vaikkapa koko perheelle.

Lisäplussaa ovat aina yksityiskohdat, jotka mahdollistavat vaatteilla leikittelyn tai vakavammankin poseeraamisen. Tällaisia ovat esimerkiksi taskut, liehuvat hihat, -lahkeet ja helmat tai vaikkapa kaulukset.

Asusteet ja rekvisiitta

Aivan kuten vaatteidenkin yksityiskohdat, myös asusteet ja rekvisiitta monipuolistavat poseerausmahdollisuuksiamme. Jos sinulla siis on esimerkiksi lemppari-hattu, huivi tai vaikkapa laukku, joka sattuu sopimaan asuusi, nappaa se mukaan, sillä siitä on varmasti hyötyä!

Lapsille kannataa ottaa mukaan aina jokin lempilelu tai muutama, jotta kuvaushetki ei ole niin jännä.

Yrityskuvauksiin kannattaa ottaa mukaan aina tärkeimmät työvälineesi, kuten vaikkapa läppäri, kansio, esitteitä tai jotakin muuta, joka kertoo siitä, mitä sinä teet!

Vaatteista muuten vielä pienenä lisäyksenä, niin aina kannataa ottaa muutama extra-asu tai -vaate mukaan, sillä joskus kuvauksissa mieli saattaakin muuttua tai keksimme jotakin hauskaa käyttöä vaikkapa takillesi.


<3: Pinja